Hyvältä reissulta on vaikea palata kotiin. Ensimmäinen päivä menee oudossa tympeässä mielentilassa, jossa vain kelluu kiukun ja pahan olon rajamailla. Sitä yrittää kehittää itselleen niin paljon tekemistä, ettei ehdi kaivata takaisin, mutta samalla ei jaksaisi tehdä oikeastaan mitään.
Olin viikon Ruotsissa n. 50 km Abiskosta pohjoiseen Suskan kanssa. Arkisina faktoina kaksi päivää meni matkaamiseen ja neljä yötä meni tunturissa. Arkkimme pystytettiin järvelle, joka on puoleksi Norjan ja puoleksi Ruotsin puolella. Rinkkaan eksyi peruskamppeiden lisäksi järjestelmäkamera lisäakun kera (pakkanen imee nopeasti akun tyhjäksi ja tarkoituksena oli ottaa time lapseja).
Ajoin ensimmäistä kertaa moottorikelkalla. Totesin jälleen sen, minkä olen aina tiennyt, mutta harvoin saan todistaa: vauhti ja adrenaliini tekevät minusta onnellisen. Vietimme kolmannen päivän ajellen samalla kun yksi kamera naksutteli time lapsea. Makasin sen jälkeen varmaan tunnin maassa lumessa hymyillen ja tasaillen sykettä. Levottomaksihan se meni, ja päädyin lopulta juoksemaan jäällä sukkasillani Suskan kanssa. Mistä on hyvät päivät tehty: luonnosta, vauhdista ja villasukista. Ehkä siitä reiästä päässä? |
Hiihdimme, ja pilkimmekin vähän. Toisena päivänä nousi niin kova tuuli, että arkkimme metallitangot alkoivat taittua. Kaksi insinööriä katsahti toisiaan, ottivat esille lisätangot, teippiä ja puukon. Suska varmaan julkaisee kuvasia tuotoksista, jos katsahdan kauniistii? Yöllä heräsin pahimpaan myräkkään, jonka olen eläissäni kokenut. Siinä valvoessani ja katsellessani tulin yllättäen tietoiseksi, etten osaa sanoa pitäisikö minun olla huolissani. Valvoin ja pohdin enkä kyennyt minkäänlaiseen johtopäätökseen. Kävin lyhyen keskustelun kaverin kanssa, Suska vaikeni, ja lopulta tajusin, että alitajunta ilmiselvästi on päättänyt että pitää olla valmiina. Päätin, ettei minulla ole hätää. 1-1,5 km päässä oli suojatupa ja järven ympäröivissä mökeissä tuttuja ihmisiä. Jos yöllä tulisi lähtö, tärkeintä olisi, että rinkassa olisivat ensiapupakkaus, gps, kompassi ja vähän evästä. Taittelin ulkovaatteet viereeni ja tarkistin missä kenkäni ja otsalamppu ovat. Nukahdin heti unettomaan uneen ja heräsin vasta aamulla kahvinkeittoääniin. En muista kuka heitti arvion 20m/s tuulesta, mutta merellä en muista sellaista kokeneeni pahoilla keleillä. Muutama kuukausi sitten Eino ei tuntunut sellaiselta. Mitä otan irti asiasta? Aion muistaa, että jos joku päivä hätätilanne tulee, siihen pitää reagoida rauhallisesti ja päättäväisesti. Kesti aivan liian kauan tajuta, ettei meillä ole mitään varsinaista hätää ja asioiden pitää mennä todella mönkään, että olisimme todella pulassa.
Aloin kirjoittaa tätä postausta heti tultuani kotiin ja viimeistelen vasta nyt yli viikon myöhemmin. Olen matkan viimeisessä vaiheessa, siinä missä joka päivä tulee mieleen hassuja ja ihania hetkiä ja hymähdän tai hymyilen itsekseni.
Pitäisikö matkaan lisätä neljäs vaihe, jossa alkaa suunnitella seuraavaa reissua?
Pitäisikö matkaan lisätä neljäs vaihe, jossa alkaa suunnitella seuraavaa reissua?