"Itseluottamus on sitä sisäistä voimaa, joka saa uskomaan parempaan ja kehittymään. Hyvällä itseluottamuksella tiedät myös, että omat taitosi eivät ole muilta pois ja voit myös aidosti kannustaa muita ja jakaa sitä, mitä osaat ja tiedät."
- Eve, Today I'm unstoppable Olen vuosia kuittaillut tutuilleni, jotka näpsivät kuvia milloin mistäkin kaurapuurosta ja jakavat niitä netissä ystävilleen. Olen ajatellut, että ihmiset tekevät näin vain herättääkseen kateutta toisissa. "Katsokaa nyt, miten ihana mies minulla on, kun se tuo aamupalan sänkyyn. Jospa teilläkin olisi joskus näin suuri onni."
Istun nyt junassa ja tyttö edessäni kuvaa, miten vesi on jäätynyt viilloiksi ikkunaan. Hän katsoi jälkiä pitkään ennen kuin kaivoi kännykän esiin. Ymmärsin yhtäkkiä, että kuvilla ja päivityksillä jaetaan kokemuksia. Elämän antamia viisauksia, jotka tekevät järkeä vain sen pienen hetken. Ne haluaa napata talteen vielä kun pystyy. Samaahan minäkin teen tällä blogilla. Varmasti maailmassa on satatuhatta ihmistä, jotka jakavat elämästään asioita väärin perustein. Jos itsellä on paha olla, usein sitä haluaa myös levittää ympärilleen. Muiden arki näyttää niin kauniilta, että haluaa alkaa jakaa samankaltaista propagandaa omastaan. Pirullinen oravanpyörä on syntynyt. On lohdullista huomata, että löytyy myös niitä, jotka haluavat kertoa, miten heille tuo onnen jää junan ikkunassa. "Minulle tuli hyvä olo tästä. Voisiko se piristää sinuakin?" Jakaminen on heistä ihanaa ja täysin luonnollista. He voivat takertua hetkeksi johonkin, ulkopuolisen silmistä katsottuna mitättömään, yksityiskohtaan ja ymmärtää asioita uudestaan. Kokea niitä pieniä valon ja sielun hetkiä. Tämän kaiken innoitti tyttö, joka kuvasi junan ikkunaa. Muille täysin jokapäivänen tapahtuma, minulle jotain paljon suurempaa, jonka halusin jakaa teille. Olenko minä nyt yksi heistä, onnen jakajista? Näin ihmistä, jota kohtaan olen pitkään ylläpitänyt pientä liekkiä. Juurta jaksaen kerroin ystävilleni, mitä kaikkia ihania asioita tämä ihminen omaa ja miksi haluan olla niiden lähellä. Olen tehnyt tätä samaa sen sata kertaa, kun olen ollut ihastunut. Jotenkin niiden pinnallisten asioiden puiminen on auttanut minua vakuuttamaan itselleni, että tunteet kumpuavat jostain oikeasta. En uskalla vielä väittää, että tietäisin, mitä todellinen ihastuminen on, mutta nyt ainakin huomaan, miten olen ollut väärässä tähän asti.
Toisen ihmisen seurassa voi unohtaa itsensä. Takaraivossa ei hakkaa, miten haluaisi kokea tuota tai sanoa tätä. Sitä vain on samassa tilassa ja unohtaa suorittaa elämää. Häkellyttävintä on, että nämä asiat huomaa vasta jälkeenpäin. Tilanne voi vahingossa pakottaa sinut olemaan oma itsesi. Vasta kotimatkalla miettii, miksi äsken oli niin helppo ja kevyt olla. Himoitsen tuota tunnetta lisää! Ei, en tavannut sielunkumppaniani tänään. Tapasin jälleen oman sieluni. En usko, että toinen ihminen voi olla sinulle ikinä niin paljon, mitä voisit itse olla. Hän voi vain antaa tilaa sen tulla esiin. Tänään tutustuin uuteen ihmiseen; Suskaan, joka on oma itsensä vieraan ihmisen lähellä. Voiko tämä uusi kipinän tunne joskus kantaa oikeaan ihastumiseen? Kenties. Ainakin lupaan, että on hauskaa ottaa asiasta selvää. "Kaikki me ollaan typeriä tyttöjä, mutta ihania sellaisia. Eikä tämmöisessä tapauksessa oo mitään väärää vaihtoehtoa. Oot oma ittes ja teet niinkun tuntuu hyvältä, sitten katsotaan mitä tapahtuu. Joka tapauksessa loppu on hyvä, kun muistaa ettei kadota itseänsä eikä luovu unelmistaan."
Tästä isosta keinusta on tullut minulle kummallisen tärkeä paikka. En tiedä miksi. Ehkä sekin asia joskus loksahtaa ja omalle hitaudellensa voi vähän virnistellä.
Kirjoittelin opinnäytetyötä varten tekstiä, jossa kuvailtiin ihmisen intohimoa luontoon. Ystäväni katsoi tekstiä ja sanoi, että intohimo -sana kuulostaa hänelle härskiltä. Härski tarkoittaa sanana eltaantunutta, törkeää ja muutoksen vuoksi pilaantunutta. Minä haluan oppia, että intohimo on hyvä asia! Intohimon, erotiikan, palon, vimman ja kiihkon tunteet kumpuavat minusta itsestäni. Aion muistaa, että onnea ja riemua tuovat asiat ovat aina tavoittelemisen arvoisia.
Juoksulenkin jälkeen vaelsin liikennepuiston isolle keinulle. Kuuntelin musiikkia, tuijottelin taivasta ja annoin tuulen keinuttaa. Muistin, miten rakastan epätavallista tuulta. Kun puuska pyyhkäisee kainaloiden alta, tuntuu, että Nuuskamuikkunen on jo lähellä. Jotain on alkamassa.
|