5km. Sen pitemmälle en vielä pääse. Mutta yrittäminen on kovaa. En juokse, koska se tulee minulle luonnostaan, kuten uinti. En juokse, koska vanhempani jaksavat siinä kannustaa. En juokse, koska maratooni on minulle yli-ihmisen saavutus. Juoksen, koska jotain siellä kilometrien päässä odottaa. Olen saanut vasta pienen vilauksen siitä, miten paljon juokseminen voi antaa, mutta olen jo aivan koukussa. SIeluni huutaa raivolla ja se saa vetää henkeä aivan liian harvoin: lisää liikuntaa, lisää voittamista, lisää mahdottomuuksia, lisää olemisenhimoa. Viisi kilometriä takana, tuhansia edessä.
Maria
4/9/2014 08:23:00 pm
"Vielä yksi isompi luku kilometrimäärään. *hymy*"
Comments are closed.
Suska
24 -vuotias nainen, joka löysi jotain niin suurta, ettei itsekkään sitä vielä ymmärrä. Elämä, onni, sielu, valo, riemu ja voima. Tai ainakin jotain niiltä nurkilta.
Tästä blogista
Joskus on kirkkaita hetkiä. Mielen pienet palaset vain asettuvat kohdilleen ja muodostavat kokonaisen tarinan. Tuntuu ihanalta. Happi kulkee herkemmin ja veri kiertää jäsenissä. Kaikki, mikä oli hetki sitten raakiletta, on täynnä elämää. Omaa historiaa voi katsoa taaksepäin ja ymmärtää asioita uudestaan - ymmärtää niitä paremmin.
Se olo kuitenkin hukkuu ajan myötä. Itsensä voi saada sekaisin. Elämä menee niin solmuun, että kaikki muuttuu samaksi harmaaksi velliksi. Hetkittäin muistaa, että joskus oli parempi olla. Mutta miten sinne löytäisi takaisin?
Täällä minä nyt olen. Valossa. Minulla on hyvä olla ja elämässä on valtavasti riemua. Haluan saada muistiin niitä asioita, jotka auttavat minua löytämään itseni. Toivottavasti en sitä enää koskaan hukkaa. Jos niin kuitenkin käy, voin ehkä palata takaisin näiden vaatimattomien muistojen avulla.